Mervi Ala-Prinkkilä
07.03.2024
Hyvä hallituksen puheenjohtaja on sellainen, joka ottaa asioista selvää, on kiinnostunut taloyhtiömaailman ajankohtaisista asioista, kouluttaa itseään ja ennen kaikkea miettii aina taloyhtiön parasta. Koulutustaustalla ja työkokemuksella ei niinkään ole väliä.
Lue lisää
06.09.2023
Heinäkuun alussa siirtymäajan jälkeen voimaan tullut jätelaki on aiheuttanut täysiä jäteastioita Vaasassa ja kaaosta taloyhtiöiden pihoissa. Poltettavaa jätettä lukuun ottamatta jätteiden keräys siirtyi kunnallisen toimijan, Stormossenin, vastuulle mahdollisimman huonoon ajankohtaan kesälomakauden aikana.
Saara Riiki
21.06.2023
Kerros- ja rivitalossa on sallittua järjestää juhlia joitain kertoja vuodessa, mutta tietynlaisesta etiketistä ja taloyhtiön säännöistä on hyvä pitää kiinni. Naapureille kannattaa ilmoittaa juhlista hyvissä ajoin etukäteen, ja huomioida erityisesti taloyhtiön järjestyssääntöjen mukainen hiljaisen ajan alkamisajankohta.
14.06.2023
Huoneistotietojärjestelmä on vuonna 2019 käyttöön otettu sähköinen rekisteri, johon kerätään tiedot osakehuoneistojen, kuten asuntojen ja autopaikkojen, omistuksista, panttauksista ja rajoituksista. Huoneistotietojärjestelmään siirtyvät Suomen noin 90 000 taloyhtiötä ja 1,5 miljoonaa osakehuoneistoa. Ennen vuotta 2019 perustettujen asunto-osakeyhtiöiden tulee siirtää osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä.
17.03.2023
Kotitalouksien asumismenot kasvavat koronakriisin ja Venäjän aloittaman sotimisen seurauksena jopa 20 prosenttia vuodesta 2019 vuoteen 2023. Asumis- ja energiamenojen osuus kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista puhkaissee jo 30 prosentin rajan
07.03.2023
Maaliskuussa alkaa taloyhtiöissä yhtiökokoussesonki, joka kestää kesäkuun loppuun. Taloyhtiön on pidettävä yhtiökokous puoli vuotta tilikauden päättymisen jälkeen. Tilikausi voi olla myös kalenterivuodesta poikkeava, mutta tällaisia taloyhtiöitä on aika vähän. Joissakin yhtiöissä voi olla yhtiöjärjestyksessä myös määräys, että on pidettävä sekä kevät- että syksy-yhtiökokous. Kannattaakin tutustua, mitä yhtiöjärjestys sanoo.
31.08.2021
Kesälomakauden aikana kotona valloilleen päässyt sotku saattaa yllättää. Monesti sitä ei edes huomaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Purkamattomat mökkikamat ja SUP-lauta tukkivat eteisen, samaten kuin lasten täyteen puhalletut uimarenkaat. Kaksi kuukautta kellarivarastoon matkalla ollut työkalupakki tukkii edelleen kulkuväylää parvekkeella. Kesähelteillä rojut ohitetaan sujuvasti - eihän kuumalla jaksa siivota ja uimarenkaitakin tarvitaan joka päivä. Syksyn korvalla kasoihin havahtuu: miten tätä tavaraa onkin näin paljon? Kuka on tämä meillä asuva yksijalkainen lapsi, jonka parittomia sandaaleja pyörii pitkin lattiaa?
27.07.2021
Parveke on kesäisin oivallinen sisätilan jatke, ja sen neliöt kannattaakin ottaa hyötykäyttöön. Parveke soveltuu paljon muuhunkin kuin pelkäksi kahvittelutilaksi. Sen voi muokata monilta osin omiin tarpeisiin ja harrastuksiin soveltuvaksi koko perheen kesähuoneeksi.
Käyttäjätunnuksesi on Kiinteistöliiton jäsenrekisteriin tallennettu sähköpostiosoitteesi.
Et voi kirjautua, jollet ole ensin rekisteröitynyt käyttäjäksi.