× Toimisto ja puhelinpalvelut kiinni pe 6.12.
× Toimisto ja puhelinpalvelut kiinni pe 6.12.

Yhdistyksen hallitus


Hallituksen esittely 

 

Puheenjohtaja

Yrjö Salomaa

  • Hallitusammattilainen, isännöitsijä
  • Vaasa

"Olen toiminut asunto-osakeyhtiöissä luottamustoimissa, joko hallituksen jäsenenä tai puheenjohtajana yli 30 vuotta. Olen suorittanut isännöitsijän ammattitutkinnon, IAT.

Työkokemusta alalta on kertynyt mm. Realia Isännöinnistä ja nyt jo seitsemän vuoden ajalta omalla toiminimellä asuin- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusammattilaisena Vaasan seudulla. Olen Kiinteistöliitto Pohjanmaan hallituksen puheenjohtaja. Olen myös AKHAn, asuin- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusammattilaiset ry, hallituksen jäsen. Palvelen asiakkaitani sekä suomeksi että ruotsiksi asiakkaiden tarpeiden mukaan."

 


Varapuheenjohtaja

Malin Vainio

  • Toimitusjohtaja
  • Vaasa

”Olen toiminut osakkaana isännöintiyrityksessä ja työskennellyt lähes 20 vuotta isännöintitoimistossa. Vuodesta 1997 lähtien olen ollut toimitusjohtajana kiinteistönhoito- ja siivousyrityksessä, josta omistan nykyään 50 %. Lisäksi olen toiminut yhdistyksen hallituksessa 2-3 vuoden ajan.

Asukkaiden viihtyvyys ja kiinteistöjen turvallisuus ovat minulle tärkeitä asioita. On olennaista, että asukkaat tuntevat olonsa mukavaksi ja turvalliseksi sekä sisätiloissa että ulkona. Tämä tarkoittaa muun muassa esteettömyyden varmistamista, sillä nykyään taloissa asuu yhä enemmän ikäihmisiä, joiden tarpeet tulee ottaa huomioon. Haluan, että jokainen voi liikkua vaivattomasti ja turvallisesti omassa asuinympäristössään.”

 


Hallituksen jäsenet

 

Juha Hissa

  • Yrittäjä, laskentamerkonomi, vuokranantaja, kolmen taloyhtiön hallituksen jäsen
  • Vaasa

”Olen toiminut Kiinteistöliitto Pohjanmaan hallituksen jäsenenä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana yhteensä yli 20 vuoden ajan.

Minulla on lähes 40 vuoden kokemus kiinteistöalalta. Ammatti-isännöitsijänä toimin 34 vuotta, joista pääosan yrittäjänä omaa isännöintitoimistoa luotsaten.

Haluan antaa yhdistyksen käyttöön oman vahvuuteni sekä pitkän ja monipuolisen kokemuksen kiinteistöalalta. Haluan kehittää yhdistystä palvelemaan jäseniään yhä paremmin ja monipuolisemmin sekä edistää taloyhtiöiden hallitustyötä.”

 


Heidi Similä

  • Isännöitsijä
  • Vaasa

"Pohjakoulutukseltani olen hallintotieteiden maisteri Vaasan yliopistosta. Kiinteistöalan kokemusta yli 20 vuotta, joista omistajana Isännöinti Mäkisellä 17 vuotta. Asunto on ihmisen isoin omaisuuserä ja haluankin siksi huolehtia, että alalla toimitaan oikein ja asiantuntevasti."

 


Ilkka Yliaho

  • Rakennusinsinööri, rakennuspäällikkö, asuntoyhtiön hallituksen puheenjohtaja
  • Vaasa

"Pitkä ja monipuolinen rakennusalan työkokemus tuotannon ja rakennuttamisen alueilta sekä uudis- että saneerauskohteista ja toimiminen rakennusalan tavarantarkastajana antavat hyvän pohjan asuntoyhtiöiden hallitustyöskentelyyn. Tällä hetkellä toimin puheenjohtajana kahdessa asuntoyhtiössä.

Hallitustyöskentelyssä pyrin ennakoivaan suunnitteluun ja kustannustehokkaaseen toimintaan.

Harrastuksen kohteina Vaasan merellinen saaristo, valokuvaus ja golf."

 


Birgit Mäkinen

  • Toimitusjohtaja, rakennusinsinööri, AIT, LKV, HHJ
  • Vaasa

"Toimitusjohtaja Kiinteistö Oy Pikipruukki Fastighets Ab:ssa, Vaasassa. Olen myös hallituksen jäsen muutamassa asunto- ja kiinteistöosakeyhtiössä. Koulutuksestani ja työkokemuksestani on hyötyä Pohjanmaan Kiinteistöyhdistyksen hallituksen jäsenen tehtävässä. Edustamani yhtiö, Koy Pikipruukki, on Vaasan suurin vuokranantaja. Työni kautta olenkin kiinnostunut asuntojen vuokraustoimintaan liittyvistä monipuolisista tehtävistä, kiinteistöyhtiöiden hoidosta, kunnossapidosta ja taloudesta sekä erityisesti alan teknologisesta kehityksestä ja uusista innovaatioista."

 


Jan-Erik Hinds

  • Kiinteistöpäällikkö, Insinööri, Johtamisen erikoisammattitutkinto, Åbo Akademi kauppatieteiden opiskelut
  • Vaasa

"Olen vuodesta 1987 ollut eri alojen management-tehtävissä, alkaen betonielementtien myyntipäälliköstä tämän päivän kiinteistöalan johtotehtäviin.

Työnantajani on Harry Schaumans Stiftelse sr, Vaasalainen merkittävä kiinteistönomistaja, jossa vastaan säätiön koko kiinteistötoiminnasta.

Kiinteistöyhdistyksen toiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2016. Työnantajani on aikoinaan ollut mukana perustamassa Pohjanmaan Kiinteistöyhdistys ry:tä ja hallituksen jäsenenä minulla on näköalapaikka Vaasan alueen kiinteistötoimintaan. Hallitustyöskentely on vuorovaikutusta, jonka tuloksena on hyviä päätöksiä, jotka vievät kiinteistömaailmalle tärkeitä asioita eteenpäin."

 


Håkan Bodö

  • Eläkeläinen, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja
  • Vaasa

"Tällä hetkellä toimin neljän As Oy:n hallituksessa, joista kahdessa toimin puheenjohtajana.

Koulutukseltani olen koneteknikko, eläkkeelle jäin kaukolämpöalalta vuonna 2022. Kokemusta kertyi kaukolämmöstä 30 vuotta eri tehtävissä, tutuksi tuli mm. asiakaspalvelu, kiinteistöjen asiakaslaitteet, lämmitysjärjestelmät, eri kiinteistöjen energian kulutus- ja kustannusominaisuudet.  Taloyhtiöiden hallitustyöskentelystä kokemusta on parin kymmenen vuoden ajalta, kokemusta on myös kahdessa taloyhtiössä tehdyistä isommasta saneerauksesta.

Haluan tuoda esille kunnossapitovastuun merkitystä ja tärkeyttä taloyhtiöiden hallituksille ja osakehuoneistojen omistajille. Hyvällä suunnittelulla ja toteutuksilla kunnossapidolla on suuri merkitys ja vaikutus rakennusten arvoon."

 

 


Jukka Kalliola

  • Laskentatoimen Yo-merkonomi ja ympäristöalan asiantuntija
  • Vaasa

"Olen toiminut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 1987 alkaen kahteen otteeseen puheenjohtajana ja nykykyisin jäsenenä sekä lisäksi Suomen Kiinteistöliiton hallituksessa 2016 alkaen. On ollut hieno matka nähdä yhdistyksen ja kiinteistöliiton
kehittyminen vuosien saatossa jäsenkunnan eduksi alueella ja valtakunnallisesti.

Keskeisiä työelämään liittyviä tehtäviä ovat olleet 5 vuotta isännöitsijätoimiston TJ:na ja 34 vuotta alueellisena vastuuhenkilönä  ympäristöalan valtakunnaisissa yrityksissä. Tämä tausta antaa minulle hyvät mahdollisuudet edistää yhdistyksessä ja kiinteistöliitossa kiinteistöalan edunvalvontaa ja kehittämistä varsinkin ympäristöalan osalta hyödyntämällä laajaa asiantuntijaverkostoa alueelliseen toimintaan."

 


Jukka Peltola

  • Hallituksen puheenjohtaja
  • Vaasa

 


 

Janne Ala

  • Konsultti
  • Vaasa

”Olen toiminut lähes kaksi vuosikymmentä kiinteistöalalla niin isännöinnin parissa kuin hallitus työskentelyssä. Haluan tuoda oman osaamiseni Kiinteistöyhdistyksen toimintaan ja kehittää siitä entistä paremman yhteistyökumppanin taloyhtiöille. Minua kiehtoo myös kiinteistöalan digitaaliset innovaatiot ja miten ne edistävät kiinteistöalan kehitystä.”

 


Marice Granith

  • Auktorisoitu isännöitsijä, kasvatustieteiden kandidaatti, yrittäjä
  • Mustasaari / Närpiö

"Olen koulutukseltani kasvatustieteen kandidaatti, mutta kiinnostukseni kiinteistömaailmaa kohtaan on saanut minut opiskelemaan lisää. Minulla on myös erikoisammattitutkinto johtamisessa sekä kiinteistönhoidossa.

Olen osakkaana kiinteistönhoitoyrityksessä Vaasassa, jossa työskentelen myös auktorisoituna isännöitsijänä.

Asun Mustasaaressa, mutta vietän suuren osan vapaa-ajastani Närpiössä.

Halusin liittyä Kiinteistöliitto Pohjanmaan hallitukseen, koska haluan tarjota taloyhtiöilleni mahdollisimman laajan osaamispaketin. Lisäksi haluan tuoda esiin erilaisia näkökulmia taloyhtiöiden hallituksille kaikista tärkeistä aiheista, joita tällä hetkellä käsitellään ja ovat ajankohtaisia. Kiinteistöliitto Pohjanmaan hallituksen jäsenenä voin myös välittää tietoa hallituksilta Kiinteistöliittoon ja päinvastoin. Vaikka äidinkieleni on ruotsi, pidän sitä rikkautena nykyajan kiinteistömaailmassa."

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.